
+358 9 771 2226, +358 50 565 0306
Ansvarsområden
- Ysipykälä - nuorisolain mukaisen monialaisen yhteistyön kehittäminen kunnissa -projekti
Juuri käynnistyneessä Ysipykälä-hankkeessa vahvistetaan nuorisolain 9§ssä säädettyjen kuntien monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen toimintaa sekä varmistetaan niiden tehtävien toteutuminen muuttuvissa yhteiskunnallisissa rakenteissa.
Nykyisellään verkostoista saadaan niiden potentiaaliin nähden niukasti hyötyjä tiedolla johtamiseen ja palveluiden koordinaatioon. Tulevina vuosina kuntien taloustilanne, ikäluokkien pieneneminen, alueellinen eriytyminen ja väestön keskittyminen kaupunkikeskuksiin haastavat lasten ja nuorten hyvinvointia sekä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Käynnissä olevat ja tulevat rakenneuudistukset muokkaavat monialaisten verkostojen toimintaa. Hyvinvointialueiden nuorten palveluiden asiantuntijoiden osallistuminen verkostoon on ohentunut. Jatkossa myös TE24-uudistusvaikuttaa verkoston rakenteeseen. Verkostojen toimintaa tulee siten uudistaa.
Kehittämistyötä tehdään yhdessä kuntien kanssa. Hankkeeseen on saatu erityisavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Hankkeen toteuttamisaika on 1.5.2023-30.4.2025.
Hanke perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön, aluehallintovirastojen sekä Kuntaliiton yhdessä v. 2021–22 toteuttamiin kuulemisiin ja niiden pohjalta syksyllä 2022 järjestetyn työpajasarjan tuloksiin.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorisolain 9§ssä säädettyjen kuntien monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojentoimintaa ja varmistaa niiden tehtävien toteutuminen muuttuvissa yhteiskunnallisissa rakenteissa. Verkostojen toimintaa kehittämällä voidaan lisätä verkostojen tuottamia taloudellisia ja toiminnallisia hyötyjä sekä vahvistaa nuorten hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa eri puolilla Suomea.
Hankkeessa kehitetään verkostossa tapahtuvaa monialaisen työn johtamista, lasten ja nuorten palveluiden koordinaatiota sekä lisätään tietoon perustuvaa päätöksentekoa palveluiden ja nuorten elinolojen kehittämiseksi. Paikallisesti toiminnalla pyritään mm. pysäyttämään eriarvoistumiskehitystä sekä kaventamaan hyvinvointieroja. Kehittämistyöllä on vaikutusta kunnissa toteutettavaan nuorisopolitiikkaan eli nuorten elinolojen ja eri sukupolvien välisen vuorovaikutuksen edistämiseen.
Kehittämistoiminta vahvistaa osaltaan myös nuorisotyön ja -toiminnan asemaa kunnissa.
Hankkeen kehittämistoiminta kohdistuu erityisesti pieniin kuntiin, kehyskuntiin ja kaksikielisiin kuntiin. Hankkeessa luodaan myös malleja useamman kunnan yhteisille verkostoille.
Hankkeen verkostotoiminta on avointa kaikille kunnille. Lisäksi hankkeessa tuotetut materiaalit ovat kaikkien kuntien hyödynnettävissä.
Kehittämishankkeen toiminta on osin kaikille avointa ja osin kohdennettua.
Kaikille kunnille avointa toimintaa ovat mm.
Avoimen toiminnan lisäksi hankkeeseen haetaan erillisellä hakumenettelyllä eri tyyppisiä verkostoja kummiverkostoiksi. Hanke tukee näiden verkostojen toiminnan kehittämistä koko hankekauden. Kummiverkostojen kanssa
Hankkeessa tuotettujen työvälineiden avulla eri kokoiset kunnat pystyvät suunnittelemaan, toteuttamaan, arvioimaan ja kehittämään monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojensa toimintaa.
Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä erilaisten ja eri kokoisten kuntien kanssa.
Lisäksi tiivistä toiminnallista yhteistyötä tehdään eri alueiden aluehallintovirastojen sekä aluehallintoviraston tietotiimin kanssa. Yhteistyötä käynnistetään myös nuorisoalan alueellisten koordinaattoreiden kanssa.
Hankkeen etenemistä tukemaan kootaan ohjausryhmä, jonka tehtävänä on auttaa projektin tavoitteiden saavuttamisessa.