Stärka samarbetet mellan kommunerna i anordnandet av grundläggande utbildning (2026–2028)
Texten är under översättning
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuosille 2026–2028 valtakunnallisen kehittämiskokonaisuuden, jonka tavoitteena on vahvistaa kuntien välistä yhteistyötä perusopetuksen järjestämisessä. Hankkeissa etsitään uusia ratkaisuja muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin, erityisesti oppilasmäärien vähenemiseen, sekä turvataan laadukas, saavutettava ja yhdenvertainen perusopetus kaikkialla Suomessa.
Yhteistyön avulla kunnat voivat kehittää perusopetusta yhdessä, jakaa osaamista ja resursseja sekä rakentaa toimintamalleja, jotka kantavat myös tulevaisuudessa.
36 yhteistyöhanketta eri puolilla Suomea
Valtionavustusta myönnettiin yhteensä 5,7 miljoonaa euroa 36 kuntien yhteistyöhankkeelle. Hankkeissa on mukana yhteensä 174 kuntaa eri puolilta Suomea. Kehittämistyötä toteutetaan valtionavustuksen ja kuntien oman rahoituksen turvin vuosina 2026–2028.
Miksi kuntien välistä yhteistyötä tarvitaan?
Perusopetuksen toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Oppilasmäärät ovat kääntyneet laskuun, ja väestökehitys haastaa erityisesti pieniä kuntia ja harvaan asuttuja alueita. Oppilasmäärien vähentyessä kuntien välisen yhteistyön tarve kasvaa.
Tilastokeskuksen väestötilaston ja väestöennusteen mukaan perusopetusikäisten 7–15-vuotiaiden ikäluokka pienenee vuosina 2023–2040 noin 95 000 oppilaalla (17 %) Manner-Suomen alueella. Osassa maakunnista ikäluokka vähenee jopa noin 40 prosentilla. Vuonna 2024 Manner-Suomessa oli jo noin 100 kuntaa, joissa lapsia syntyi vuodessa enintään yhden koululuokallisen (20 lasta) verran.
Muuttuvasta toimintaympäristöstä huolimatta kunnilla säilyy vastuu laadukkaan ja yhdenvertaisen perusopetuksen järjestämisestä. Kuntien välinen yhteistyö tarjoaa keinoja turvata osaaminen, palvelut ja resurssit myös tulevaisuudessa.
Bekanta dig med deltagande samabetsprojekt och kommuner
- Björneborg: Eura, Euraåminne, Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kumo, Nakkila, Påmark, Raumo, Sastmola, Siikainen, Säkylä, Ulvsby, Vittis
- Borgå: Askola, Lappträsk, Lovisa, Mörskom, Pukkila, Sibbo
- Brahestad: Alavieska, Haapavesi, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen, Pyhäjoki, Siikalatva
- Ii: Utajärvi, Vaala
- Jakobstad: Kronoby, Larsmo, Nykarleby, Pedersöre
- Kajana: Hyrynsalmi, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi
- Karstula: Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi
- Kaskö: Närpes, Östermark
- Kauhajoki: Storå, Östermark
- Keuruu: Multia, Petäjävesi
- Kimitoön: Pargas, Sagu
- Kristinestad: Bötom
- Kuopio: Idensalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä
- Kuusamo: Posio, Salla, Taivalkoski
- Kärsämäki: Haapajärvi, Pyhäjärvi
- Lahtis: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Itis, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
- Lestijärvi: Halsua, Kannus, Kaustby, Kinnula, Perho, Reisjärvi, Toholampi, Vetil
- Liperi: Heinävesi, Ilomants, Joensuu, Juuka, Kides, Kontiolahti, Lieksa, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi
- Lojo: Hangö, Högfors, Ingå, Raseborg, Sjundeå, Vichtis
- Mänttä-Vilppula: Juupajoki, Kuhmois, Ruovesi, Virdois
- Mörskom: Borgå
- Nyslott: Enonkoski, Sulkava
- Rantasalmi: Joroinen, Juva, Sulkava
- Rautjärvi: Parikkala, Puumala, Ruokolahti
- Savukoski: Pelkosenniemi
- Suonenjoki: Keitele, Konnevesi, Tervo, Vesanto
- Tammela: Forssa, Humppila, Jokioinen, Ypäjä
- Toholampi: Lestijärvi
- Toivakka: Hankasalmi, Joutsa, Kangasniemi
- Tusby: Träskända
- Tuusniemi: Kaavi
- Tövsala: Gustavs, Vehmaa
- Vederlax: Miehikkälä
- Villmanstrand: Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
- Virmo: Masku, Nousis
- Äänekoski: Laukas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari
Listan nedan på finska:
- Iin kunta: Utajärvi, Vaala
- Jakobstads stad: Kruunupyy, Luoto, Pedersöre, Uusikaarlepyy
- Kajaanin kaupunki: Hyrynsalmi, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi
- Karstulan kunta: Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi
- Kaskisten kaupunki Kaskö stad: Närpiö, Teuva
- Kauhajoen kaupunki: Isojoki, Teuva
- Keuruun kaupunki: Multia, Petäjävesi
- Kimitoöns kommun: Parainen, Sauvo
- Kristinestad stad: Karijoki
- Kuopion kaupunki: Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto, Vieremä
- Kuusamon kaupunki: Posio, Salla, Taivalkoski
- Kärsämäen kunta: Haapajärvi, Pyhäjärvi
- Lahden kaupunki: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki, Sysmä
- Lappeenrannan kaupunki: Imatra, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
- Lestijärven kunta: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kinnula, Perho, Reisjärvi, Toholampi, Veteli
- Liperin kunta: Heinävesi, Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lieksa, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Tohmajärvi
- Lohjan kaupunki: Hanko, Inkoo, Karkkila, Raasepori, Siuntio, Vihti
- Mynämäen kunta: Masku, Nousiainen
- Myrskylän kunta: Porvoo
- Mänttä-Vilppulan kaupunki: Juupajoki, Kuhmoinen, Ruovesi, Virrat
- Porin kaupunki: Eura, Eurajoki, Harjavalta, Huittinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Rauma, Siikainen, Säkylä, Ulvila
- Porvoon kaupunki: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Pukkila, Sipoo
- Raahen kaupunki: Alavieska, Haapavesi, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen, Pyhäjoki, Siikalatva
- Rantasalmen kunta: Joroinen, Juva, Sulkava
- Rautjärven kunta: Parikkala, Puumala, Ruokolahti
- Savonlinnan kaupunki: Enonkoski, Sulkava
- Savukosken kunta: Pelkosenniemi
- Suonenjoen kaupunki: Keitele, Konnevesi, Tervo, Vesanto
- Taivassalon kunta: Kustavi, Vehmaa
- Tammelan kunta: Forssa, Humppila, Jokioinen, Ypäjä
- Toholammin kunta: Lestijärvi
- Toivakan kunta: Hankasalmi, Joutsa, Kangasniemi
- Tuusniemen kunta: Kaavi
- Tuusulan kunta: Järvenpää
- Virolahden kunta: Miehikkälä
- Äänekosken kaupunki: Laukaa, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari
Miten hanketta toteutetaan?
Hankkeen tavoitteet
Kuntien välisen yhteistyön vahvistamisella pyritään:
- vahvistamaan perusopetuksen laatua, yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta
- turvaamaan lasten sivistyksellisten perusoikeuksien toteutuminen
- edistämään lähikouluperiaatteen toteutumista myös kuntarajat ylittäen
- kehittämään uusia yhteistyömalleja kuntien välille
- vahvistamaan osaamisen ja resurssien jakamista
- tukemaan kuntien kykyä vastata tulevaisuuden muutoksiin
- tunnistamaan, kokoamaan ja levittämään hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti
- luomaan edellytyksiä pysyville yhteistyörakenteille myös hankekauden jälkeen.
Mitä hankkeissa kehitetään?
Kehittämistyö perustuu alueellisiin ja paikallisiin tarpeisiin. Hankkeissa tarkastellaan esimerkiksi:
- kuntien yhteisiä toimintamalleja
- kouluverkon ja opetuksen rakenteiden kehittämistä
- henkilöstön ja osaamisen yhteiskäyttöä
- opetussuunnitelmayhteistyötä
- yhteisen opetustarjonnan kehittämistä
- etäyhteyksiä hyödyntäviä opetuksen ratkaisuja
- uusia tapoja järjestää opetusta kuntarajat ylittävässä yhteistyössä.
Kuntien yhteistyöverkosto tukee hankkeita
Avustettavien hankkeiden tueksi on perustettu opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja Suomen Kuntaliiton yhteinen yhteistyöverkosto.
Verkoston tavoitteena on vahvistaa hankkeiden välistä yhteistyötä, yhteistä oppimista ja kokemusten vaihtoa. Verkostossa:
- jaetaan kokemuksia ja hyviä käytäntöjä
- tunnistetaan yhteistyön haasteita ja etsitään niihin ratkaisuja
- tuetaan hankkeiden välistä vertaisoppimista
- levitetään toimivia toimintamalleja laajemmin kuntakentälle
- rakennetaan edellytyksiä pysyvälle yhteistyölle kuntien välillä
Hankkeen hallinnointi
Kuntien välisen yhteistyön vahvistamista perusopetuksen järjestämisessä toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionavustuksen turvin vuosina 2026–2028.
Kuntaliitto vastaa yhteistyöverkoston käytännön koordinoinnista yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen kanssa. Verkoston toimintaa toteutetaan muun muassa yhteisten seminaarien, verkostotapaamisten, teematyöskentelyn ja vertaisoppimisen kautta.
Ohjausryhmän kokoonpano: täydentyy
Puheenjohtaja: täydentyy
Jäsenet: täydentyy
Sihteeri: täydentyy
Yhdessä kohti tulevaisuuden perusopetusta
Kuntien välinen yhteistyö tarjoaa kunnille mahdollisuuden kehittää perusopetusta omista lähtökohdistaan yhdessä muiden kuntien kanssa. Yhteistyön avulla voidaan turvata laadukkaat sivistyspalvelut myös muuttuvassa toimintaympäristössä sekä rakentaa uusia ratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin.
Tulevaisuuden perusopetus syntyy yhteistyössä. Se edellyttää rohkeutta kehittää, osaamisen jakamista ja aitoa yhteistyötä yli kuntarajojen.
Webinaarit ja ajankohtaista
Päivitämme tähän hankeverkoston webinaarit, ajankohtaiset uutiset, julkaisut ja muut materiaalit.
Kommunförbundets sakkunniga som kan ge mer information
- Mellankommunalt samarbete inom den grundläggande utbildningen.
- Nationell samordning av samarbetsnätverk som bildas genom pilotprojekt.
Nätverk på svenska
Kommunförbundet erbjuder en mängd olika nätverk för samarbete och utvecklingsarbete inom många olika områden. Bekanta dig med de nätverk som är tvåspråkiga eller där arbetsspråket är svenska.
Mallar för anvisningar om sökande av ändring inom småbarnspedagogik, undervisning och utbildning
Bestämmelserna om sökande av ändring i speciallagstiftningen är överordnade det ändringssökande som föreskrivs i kommunallagen. Läs mer
Kaffe med Uffe
En gång per månad bjuder Ulf Stenman, direktör för Kommunförbundet svenska verksamhet på ett virtuellt, aktuellt och spirituellt morgonkaffe på Teams.
Läs mera: Kaffe med Uffe